Pelaa Oware-strategiapeliä Tuxia vastaan
Pelin alussa neljä siementä on sijoitettu joka taloon. Pelaajat siirtävät siemeniä vuorollaan. Joka vuorolla pelaajan valitse yhden kuudesta hallitsemastaan talosta. Pelaaja poistaa kaikki siemenet tästä talosta ja jakaa ne pudottaen yhden jokaiseen taloon alkuperäisestä talosta vastapäivään siirtyen. Siemeniä ei levitetä taloihin, jotka vaikuttavat loppupisteisiin, eikä koskaan alkuperäiseen taloon. Tämä tarkoittaa, että aloitustalo jätetään tyhjäksi: jos siellä oli 12 siementä, hypätään sen yli ja kahdestoista siemen laitetaanseuraavaan taloon. Jos vuoron jälkeen viimeinen siemen laitettiin vastustajan taloon ja sen talon lukumäärä nousi kahteen tai kolmeen, kaikki tämän talon siemenet kerätään ja sjoitetaan pelaajan pistetaloon, tai pöydänreunalle jos pöydällä ei ole pistetaloja. Jos myös viimeistä edellinen siemen kasvatti vastustajan talon siementen lukumäärän kahteen tai kolmeen, kerätään myös nämä siemenet, ja niin edelleen. Jos siirto kuitenkin kaappaisi kaikki vastustajan siemenet, ei kaappausta suoriteta, koska tämä estäisi vastustajaa jatkamasta peliä. Kaikkien vastustajan siementen kaappaamisen estämisen ajatuksena on, että aina tulisi tehdä siirto, joka sallii vastustajan jatkaa pelaamista. Jos kaikki vastustajan talot ovat tyhjiä, tulee pelaajan tehdä siirto, joka antaa vastustajalle siemeniä. Jos sellainen siirto ei ole mahdollinen, vie pelivuorossa oleva pelaaja kaikki siemenet omalla alueellaan ja peli päättyy. (Lähde: Wikipedia,
Heitä pallo suoraan Tuxille painamalla kumpaakin SHIFT-näppäintä samaan aikaan.

Vastaa laskutehtäviin
Näytetään kertolasku, jossa on kaksi numeroa. Anna kertolaskun tulos yhtäsuuruusmerkin oikealle puolelle. Käytä vasenta ja oikeaa nuolta arvon muuttamiseen ja paina Enter, kun haluat tarkistaa vastauksesi.
Shakin harjoittulu. Syö tietokonevastustajan nappulat.
Ohjaa numeronmutustaja kaikkiin näytön yläosassa olevan numeron tekijöihin.
Luvun tekijöitä ovat kaikki luvut, jotka jakavat luvun tasan. Esimerkiksi luvun 6 tekijät ovat 1, 2, 3 ja 6. 4 tai 5 eivät ole luvun 6 tekijöitä, koska lukua 6 ei voida jakaa neljään yhtäsuureen kokonaisosaan. Jos joku luku on toisen kerroin, on toinen numero on ensimmäisen luvun tekijä. Käytä nuolinäppäimiä laudalla liikkumiseen ja vältä osumasta Trogglesiin. Paina välilyöntiä syödäksesi numeron.
Ohjaa numeronmutustaja kaikkiin laskutoimituksiin, jotka eivät vastaa näytön ylälaidassa olevaa numeroa.
Liiku laudalla käyttäen nuolinäppäimiä ja välttääksesi Trogglesia. Paina välilyöntiä kun haluat syödä numeron.
Laske kuinka monta esinettä on taikurin hatun alla
Avaa ja sulje hattu napsauttamalla. Kuinka monta tähteä näet hatun alla liikkumassa? Laske tarkasti! Syötä vastauksesi alhaalla oikealla olevaan tilaan.
Rakenna samanlainen torni
Raahaa tornien ylimmät rinkulat tornista toiseen siten, että saat toistettua oikealla olevan tornin tyhjään tilaan vasemmalla.
Harjoittele lukemista löytämällä kuvaa vastaava sana
Napsauta kuvaa vastaavaa sanaa.
Käännä kortit ympäri siten, että löydät kaksi korttia jotka vähennetään samaan lukuun. Jatka kunnes kortteja ei enää ole.
Näet kortteja mutta et näe mitä niiden toisella puolella on. Kukin kortti piilottaa vähennyslaskun tai vastauksen vähennyslaskuun.
Vähennyslasku näyttää tältä: 3 - 1 = 2
Yhtäsuuruusmerkin (=) toisella puolella olevien lukujen täytyy olla yhtä suuret kuin toisella puolella: esimerkiksi 3 (1, 2, 3) ja 1 pois(1) saa tulokseksi 2. Laske ääneen tehdessäsi tätä ja laske lisäksi sormillasi, koska mitä useammalla tavalla teet asian, sitä paremmin muistat sen. Voit myös käyttää palikoita tai nappeja laskemiseen, tai vaikka koulussasi olevia lapsia. Laske paljon eri asioita ja sinusta tulee oikein hyvä laskija!
Tässä pelissä kortit piilottavat vähennyslaskun kaksi osaa. Sinun täytyy löytää vähennyslaskun eri osat ja liittää ne uudestaan yhteen. Näytä kortin piilottama luku napsauttamalla sitä ja yritä sen jälkeen löytää toinen kortti, jonka kanssa se muodostaa halutun tuloksen. Voit kääntää vain kaksi korttia kerrallaan, joten sinun täytyy muistaa mitä numeroita korteissa on ja yhdistää ne kun löydät toisen kortin. Toimit tässä yhtäsuuruusmerkkinä, ja numerot täytyy liittää oikein, jotta oikea vähennyslasku toteutuu. Kun olet löytänyt oikean korttiparin, katoavat molemmat kortit pöydältä. Olet voittanut pelin, kun kaikki kortit ovat kadonneet!
Laske, monta esinettä on taikurin hatun alla, kun osa on poistettu
Katso taikuria, joka kertoo kuinka monta tähteä taikurin hatun alla on. Avaa tämän jälkeen hattu napsauttamalla sitä, jolloin muutamia tähtiä karkaa. Sulje hattu napsauttamalla sitä uudestaan. Sinun täytyy laskea kuinka monta tähteä hattuun jäi. Syötä vastauksesi alhaalla oikealla olevaan kohtaan.
Näytä kumpi on vasen ja kumpi oikea käsi
Näet käden kuvan. Napsauta vasemmalla olevaa punaista nappulaa jos se on vasen käsi. Napsauta oikeanpuoleista vihreää nappulaa jos se on oikea käsi.
Ohjaa numeronmutustaja kaikkiin alkulukuihin.
Alkuluvut ovat numeroita, jotka ovat jaettavissa ainoastaan itsellään ja luvulla yksi. Esimerkiksi 3 on alkuluku mutta 4 ei, koska 4 on jaettavissa luvulla 2. Liiku pöydällä käyttäen nuolinäppäimiä ja välttääksesi Trogglesin. Voit syödä luvun painamalla välilyöntiä sen kohdalla.
Tux on vaikeuksissa veneensä kanssa, sillä hänen täytyy mennä sulun läpi. Auta Tuxia ja oivalla miten kanavan sulku toimii.
Olet vastuussa kanavan sulusta. Sinun täytyy avata kaikki osat oikeassa järjestyksessä, jotta Tux voi matkustaa porttien läpi kumpaankin suuntaan.
Kuuntele kirjaimen ääntäminen ja napsauta oikeaa kirjainta
Kuulet lausutun kirjaimen. Napsauta vastaavaa kirjainta ruudussa. Voit kuulla saman kirjaimen uudestaan napsauttamalla suun kuvaa alareunassa.
Napsauta uivia kaloja hiiren vasemmalla näppäimellä ennen kuin ne karkaavat
Napsauta liikkuvia kaloja hiiren vasemmalla näppäimellä
Järjestä neljä kolikkoa riviin
Click the position in the line where you want to drop a piece. You can also use the arrow keys to move the piece left or right, and the down or space key to drop a piece.
Rakenna oikealla oleva torni
Raahaa tornien ylimmät rinkulat tornista toiseen siten, että saat toistettua oikealla olevan tornin tyhjään tilaan oikealla.
Laske nopassa oleva numero ennen kuin noppa osuu maahan
Kirjoita näppäimistöltä numero, joka vastaa tippuvassa nopassa olevaa lukua.

Sukella sukellusveneellä eviä ja ilmatankkeja käyttäen
Click on different active elements : engine, rudders and air tanks, in order to navigate to the required depth. There is a close gate on the right. Catch the jewel to open it, then pass through it to reach the next level.
Käännä kortteja ja etsi vastaava laskutoimitus, kunnes kaikki kortit on käytetty.
Näet kortteja mutta et näe mitä niiden toisella puolella on. Kukin kortti piilottaa laskutoimituksen tai vastauksen siihen.
Tässä pelissä kortit piilottavat laskutoimituksen kaksi osaa. Sinun täytyy löytää laskutoimituksen molemmat osat ja liittää ne uudestaan yhteen. Näytä kortin piilottama luku napsauttamalla sitä ja yritä sen jälkeen löytää toinen kortti, jonka kanssa se muodostaa halutun laskutoimituksen. Voit kääntää vain kaksi korttia kerrallaan, joten sinun täytyy muistaa mitä numeroita korteissa on ja yhdistää ne kun löydät toisen kortin. Toimit tässä yhteenlaskumerkkinä, ja numerot täytyy liittää oikein, jotta oikea laskutoimitus toteutuu. Kun olet löytänyt oikean korttiparin, katoavat molemmat kortit pöydältä. Olet voittanut pelin, kun kaikki kortit ovat kadonneet!
Löydä ulos sokkelosta
Käytä näppäimiston nuolia apunasi viemään Tux ovelle asti.
Löydä tiesi ulos näkymättömästä sokkelosta
Käytä näppäimistön nuolia siirtämään Tux ovelle. Vaihda näkyvän ja näkymättömän tilan tilan välillä välilyöntinäppäimellä. Näkyvässä tilassa voit nähdä sijaintisi kuten kartalla, mutta et voi liikkua.
Löydä tie ulos sokkelosta (liike on suhteellista)
Käytä näppäimistön nuolia siirtämään Tux ovelle. Tässä sokkelossa liike on suhteessa käyttäjään. Käytä nuolta ylös mennäksesi eteenpäin, ja muita nuolia siiryäksesi muihin suuntiin.
Löydä tiesi pois kolmiulotteisesta sokkelosta
Käytä näppäimistön nuolia siirtämään Tux ovelle. Vaihda kaksi- ja kolmiulottisen tilan välillä välilyöntinäppäimellä. Kaksiuloittesessa tilassa voit nähdä sijaintisi kuten kartalla, mutta et voi liikkua.
Toista melodia
Kuuntele sävelmä ja yritä soittaa se uudestaan näpäyttämällä oikeita osia.
Voit kuunnella sävelmän uudestaan näpäyttämällä REPEAT nappluaa.
Käännä kortteja ja etsi kaksi numeroa, jotka ynnätään samaan lukuun, kunnes kaikki kortit on käytetty.
Näet kortteja mutta et näe mitä niiden toisella puolella on. Kukin kortti piilottaa yhteenlaskun tai vastauksen yhteenlaskuun.
Yhteenlasku näyttää tältä: 2 + 2 = 4
Yhtäsuuruusmerkin (=) toisella puolella olevien lukujen täytyy olla yhtä suuret kuin toisella puolella: esimerkiksi 2 (1, 2) ja 2 lisää (3, 4) saa tulokseksi 4. Laske ääneen tehdessäsi tätä ja laske lisäksi sormillasi, koska mitä useammalla tavalla teet asian, sitä paremmin muistat sen. Voit myös käyttää palikoita tai nappeja laskemiseen, tai vaikka koulussasi olevia lapsia. Laske paljon eri asioita ja sinusta tulee oikein hyvä laskija!
Tässä pelissä kortit piilottavat yhteenlaskun kaksi osaa. Sinun täytyy löytää yhteenlaskun eri osat ja liittää ne uudestaan yhteen. Näytä kortin piilottama luku napsauttamalla sitä ja yritä sen jälkeen löytää toinen kortti, jonka kanssa se muodostaa halutun tuloksen. Voit kääntää vain kaksi korttia kerrallaan, joten sinun täytyy muistaa mitä numeroita korteissa on ja yhdistää ne kun löydät toisen kortin. Toimit tässä yhtäsuuruusmerkkinä, ja numerot täytyy liittää oikein, jotta oikea yhteenlasku toteutuu. Kun olet löytänyt oikean korttiparin, katoavat molemmat kortit pöydältä. Olet voittanut pelin, kun kaikki kortit ovat kadonneet!
Käännä kortteja ja etsi kaksi numeroa, jotka ynnätään samaan lukuun, kunnes kaikki kortit on käytetty.
Näet kortteja mutta et näe mitä niiden toisella puolella on. Kukin kortti piilottaa yhteenlaskun tai vastauksen yhteenlaskuun.
Yhteenlasku näyttää tältä: 2 + 2 = 4
Yhtäsuuruusmerkin (=) toisella puolella olevien lukujen täytyy olla yhtä suuret kuin toisella puolella: esimerkiksi 2 (1, 2) ja 2 lisää (3, 4) saa tulokseksi 4. Laske ääneen tehdessäsi tätä ja laske lisäksi sormillasi, koska mitä useammalla tavalla teet asian, sitä paremmin muistat sen. Voit myös käyttää palikoita tai nappeja laskemiseen, tai vaikka koulussasi olevia lapsia. Laske paljon eri asioita ja sinusta tulee oikein hyvä laskija!
Tässä pelissä kortit piilottavat yhteenlaskun kaksi osaa. Sinun täytyy löytää yhteenlaskun eri osat ja liittää ne uudestaan yhteen. Näytä kortin piilottama luku napsauttamalla sitä ja yritä sen jälkeen löytää toinen kortti, jonka kanssa se muodostaa halutun tuloksen. Voit kääntää vain kaksi korttia kerrallaan, joten sinun täytyy muistaa mitä numeroita korteissa on ja yhdistää ne kun löydät toisen kortin. Toimit tässä yhtäsuuruusmerkkinä, ja numerot täytyy liittää oikein, jotta oikea yhteenlasku toteutuu. Kun olet löytänyt oikean korttiparin, katoavat molemmat kortit pöydältä. Olet voittanut pelin, kun kaikki kortit ovat kadonneet!
Käännä kortteja ja etsi vastaava laskutoimitus, kunnes kaikki kortit on käytetty.
Näet kortteja mutta et näe mitä niiden toisella puolella on. Kukin kortti piilottaa laskutoimituksen tai vastauksen siihen.
Tässä pelissä kortit piilottavat laskutoimituksen kaksi osaa. Sinun täytyy löytää laskutoimituksen molemmat osat ja liittää ne uudestaan yhteen. Näytä kortin piilottama luku napsauttamalla sitä ja yritä sen jälkeen löytää toinen kortti, jonka kanssa se muodostaa halutun laskutoimituksen. Voit kääntää vain kaksi korttia kerrallaan, joten sinun täytyy muistaa mitä numeroita korteissa on ja yhdistää ne kun löydät toisen kortin. Toimit tässä yhteenlaskumerkkinä, ja numerot täytyy liittää oikein, jotta oikea laskutoimitus toteutuu. Kun olet löytänyt oikean korttiparin, katoavat molemmat kortit pöydältä. Olet voittanut pelin, kun kaikki kortit ovat kadonneet!
Käännä kortteja ja etsi kaksi numeroa, jotka ynnätään tai vähennetään samaan lukuun, kunnes kaikki kortit on käytetty.
Näet kortteja mutta et näe mitä niiden toisella puolella on. Kukin kortti piilottaa laskutoimituksen tai vastauksen siihen.
Tässä pelissä kortit piilottavat laskutoimituksen kaksi osaa. Sinun täytyy löytää laskutoimituksen molemmat osat ja liittää ne uudestaan yhteen. Näytä kortin piilottama luku napsauttamalla sitä ja yritä sen jälkeen löytää toinen kortti, jonka kanssa se muodostaa halutun laskutoimituksen. Voit kääntää vain kaksi korttia kerrallaan, joten sinun täytyy muistaa mitä numeroita korteissa on ja yhdistää ne kun löydät toisen kortin. Toimit tässä yhteenlaskumerkkinä, ja numerot täytyy liittää oikein, jotta oikea laskutoimitus toteutuu. Kun olet löytänyt oikean korttiparin, katoavat molemmat kortit pöydältä. Olet voittanut pelin, kun kaikki kortit ovat kadonneet!
Käännä kortteja ja etsi vastaava laskutoimitus, kunnes kaikki kortit on käytetty.
Näet kortteja mutta et näe mitä niiden toisella puolella on. Kukin kortti piilottaa laskutoimituksen tai vastauksen siihen.
Tässä pelissä kortit piilottavat laskutoimituksen kaksi osaa. Sinun täytyy löytää laskutoimituksen molemmat osat ja liittää ne uudestaan yhteen. Näytä kortin piilottama luku napsauttamalla sitä ja yritä sen jälkeen löytää toinen kortti, jonka kanssa se muodostaa halutun laskutoimituksen. Voit kääntää vain kaksi korttia kerrallaan, joten sinun täytyy muistaa mitä numeroita korteissa on ja yhdistää ne kun löydät toisen kortin. Toimit tässä yhteenlaskumerkkinä, ja numerot täytyy liittää oikein, jotta oikea laskutoimitus toteutuu. Kun olet löytänyt oikean korttiparin, katoavat molemmat kortit pöydältä. Olet voittanut pelin, kun kaikki kortit ovat kadonneet!
Käännä kortit ympäri siten, että löydät kaksi korttia jotka vähennetään samaan lukuun. Jatka kunnes kortteja ei enää ole.
Näet kortteja mutta et näe mitä niiden toisella puolella on. Kukin kortti piilottaa vähennyslaskun tai vastauksen vähennyslaskuun.
Vähennyslasku näyttää tältä: 3 - 1 = 2
Yhtäsuuruusmerkin (=) toisella puolella olevien lukujen täytyy olla yhtä suuret kuin toisella puolella: esimerkiksi 3 (1, 2, 3) ja 1 pois(1) saa tulokseksi 2. Laske ääneen tehdessäsi tätä ja laske lisäksi sormillasi, koska mitä useammalla tavalla teet asian, sitä paremmin muistat sen. Voit myös käyttää palikoita tai nappeja laskemiseen, tai vaikka koulussasi olevia lapsia. Laske paljon eri asioita ja sinusta tulee oikein hyvä laskija!
Tässä pelissä kortit piilottavat vähennyslaskun kaksi osaa. Sinun täytyy löytää vähennyslaskun eri osat ja liittää ne uudestaan yhteen. Näytä kortin piilottama luku napsauttamalla sitä ja yritä sen jälkeen löytää toinen kortti, jonka kanssa se muodostaa halutun tuloksen. Voit kääntää vain kaksi korttia kerrallaan, joten sinun täytyy muistaa mitä numeroita korteissa on ja yhdistää ne kun löydät toisen kortin. Toimit tässä yhtäsuuruusmerkkinä, ja numerot täytyy liittää oikein, jotta oikea vähennyslasku toteutuu. Kun olet löytänyt oikean korttiparin, katoavat molemmat kortit pöydältä. Olet voittanut pelin, kun kaikki kortit ovat kadonneet!
Napsauta oikeaa väriä
Kuuntele värin nimi ja napsauta vastaavan väristä ankkaa.
Potkaise pallo maaliin
Osoita ja napsauta palloa asettaaksesi sen nopeus ja suunta. Mitä lähemmäs keskustaa osut, sitä hitaammin pallo liikkuu.
Järjestä neljä kolikkoa riviin
Click the position in the line where you want to drop a piece. You can also use the arrow keys to move the piece left or right, and the down or space key to drop a piece.
Luo ja simuloi sähkökaavioita
Raahaa elektroniikan komponentteja valitsimesta ja tiputa ne työskentelyalueelle. Luo lankoja napsauttamalla yhteyspistettä, raahaamalla hiirellä seuraavaan yhteyspisteeseen ja vapauttamalla hiiren napin. Voit myös siirtää kappaleita raahaamalla. Voit poistaa lankoja napsauttamalla niitä. Valitse poistotyökalu valintaikkunasta, jos haluat poistaa komponentin. Voit sulkea ja avata kytkimen napsauttamalla sitä. Voit muuttaa säätimen arvoa raahamalla säädintä. Jos haluat simuloida mitä tapahtuu, kun lamppo palaa, voit polttaa lampun napsauttamalla sitä oikealla hiiren napilla. Simulaatio päivitetään reaaliajassa aina kun käyttäjä muuttaa kytkentää.
Luova taulu, jolle voit piirtää vapaasti
Valitse vasemmalta piirustusväline. Valitse alhaalta väri. Napsauta sitten valkoista osaa ja siirrä hiirtä uuden muodon tekemiseksi. Voit pyyhkiä esineen kuvasta painamalla hiiren keskimmäistä nappia.
Draw the picture by following numbers
Draw the picture by clicking on each numbers in the right order.
Raahaa paloja, jotta saat piirrettyä koko kartan
Laita esineet oikeaan järjestykseen
Järjestä aluksi kohteet niin että voit laskea ne. Valitse sitten kohta, jonka haluat vastata, oikeasta alakulmasta. Syötä vastaus näppäimistöltä ja napsauta "OK"-painiketta tai paina "Enter"-näppäintä.
Auta Tuxia pääsemään luolasta. Tux on piilottanut numeron, joka sinun täytyy keksiä.
Lue ohjeet, jotka kertovat lukualueen, jolta numeroa etsitään. Syötä numero ylhäällä olevaan siniseen laatikkoon. Tux kertoo, onko syöttämäsi numero liian iso vai liian pieni. Syötä sitten toinen numero. Väli Tuxin ja oikealla olevan pakotien välillä kuvaa, kuinka lähellä olet oikeaa lukua. Jos Tux on pakotien ylä- tai alapuolella, on arvauksesi liian suuri tai pieni.
Ohjaa numeronmutustaja lausekkeisiin, jotka vastaavat numeroa näytön ylälaidassa.
Liiku laudalla käyttäen nuolinäppäimiä ja välttääksesi Trogglesia. Paina välilyöntiä kun haluat syödä numeron.
Tavoitteena on muodostaa annettu muoto seitsemästä kappaleesta
Valitse muodostettava tangram. Siirrä kappaletta raahaamalla. Napsauta kappaletta oikealla napilla luodaksesi symmetrinen kappale. Valitse kappale ja raahaa sitä kääntääksesi. Kun haluttu muoto on luotu, tietokone tunnistaa sen. Jos tarvitse apua, napsauta kappalepainiketta ja kappaleeen reunat piirretään.
Käännä kortteja ja etsi vastaava laskutoimitus, kunnes kaikki kortit on käytetty.
Näet kortteja mutta et näe mitä niiden toisella puolella on. Kukin kortti piilottaa laskutoimituksen tai vastauksen siihen.
Tässä pelissä kortit piilottavat laskutoimituksen kaksi osaa. Sinun täytyy löytää laskutoimituksen molemmat osat ja liittää ne uudestaan yhteen. Näytä kortin piilottama luku napsauttamalla sitä ja yritä sen jälkeen löytää toinen kortti, jonka kanssa se muodostaa halutun laskutoimituksen. Voit kääntää vain kaksi korttia kerrallaan, joten sinun täytyy muistaa mitä numeroita korteissa on ja yhdistää ne kun löydät toisen kortin. Toimit tässä yhteenlaskumerkkinä, ja numerot täytyy liittää oikein, jotta oikea laskutoimitus toteutuu. Kun olet löytänyt oikean korttiparin, katoavat molemmat kortit pöydältä. Olet voittanut pelin, kun kaikki kortit ovat kadonneet!
Käännä kortteja ja etsi kaksi numeroa, jotka ynnätään tai vähennetään samaan lukuun, kunnes kaikki kortit on käytetty.
Näet kortteja mutta et näe mitä niiden toisella puolella on. Kukin kortti piilottaa laskutoimituksen tai vastauksen siihen.
Tässä pelissä kortit piilottavat laskutoimituksen kaksi osaa. Sinun täytyy löytää laskutoimituksen molemmat osat ja liittää ne uudestaan yhteen. Näytä kortin piilottama luku napsauttamalla sitä ja yritä sen jälkeen löytää toinen kortti, jonka kanssa se muodostaa halutun laskutoimituksen. Voit kääntää vain kaksi korttia kerrallaan, joten sinun täytyy muistaa mitä numeroita korteissa on ja yhdistää ne kun löydät toisen kortin. Toimit tässä yhteenlaskumerkkinä, ja numerot täytyy liittää oikein, jotta oikea laskutoimitus toteutuu. Kun olet löytänyt oikean korttiparin, katoavat molemmat kortit pöydältä. Olet voittanut pelin, kun kaikki kortit ovat kadonneet!
Turn the cards over to match the number with the drawn picture.
You can see some cards, but you can't see what's on the other side of them. Each card is hiding a number of pictures, or the written number.
Käännä kortit ympäri siten, että löydät kaksi korttia jotka kerrotaan samaan lukuun. Jatka kunnes kortteja ei enää ole.

Turn the cards over to match the number with the word matching it.
You can see some cards, but you can't see what's on the other side of them. Each card is hiding a number of number, or the word of the number.
Lisää puuttuva kirjain
Näytön keskellä on kappale, ja keskeneräinen sana näytetään kuvan alla. Valitse oikea puuttuva kirjain ja täydennä sana.
Auta Tux-laskuvarjohyppääjää laskeutumaan turvallisesti
Paina jotain näppäintä tai napsauta lentokonetta hiirellä niin Tux hyppää. Paina toista näppäintä tai napsauta Tuxia niin laskuvarjo aukeaa.
Opettele käyttämään rahaa
Napsauta alhaalla olevia kolikoita tai seteleitä maksaaksesi. Jos haluat poistaa kolikon tai setelin, napsauta sitä näytön yläosassa.
Opettele käyttämään euroja sekä senttejä
Napsauta alhaalla olevia kolikoita tai seteleitä maksaaksesi. Jos haluat poistaa kolikon tai setelin, napsauta sitä näytön yläosassa.
Siirrä paloja ja kokoa alkuperäinen maalaus
Raahaa kuvan osia vasemmalla olevasta laatikosta vasempaan osaan ja luo niistä oma maalaus.
Drag and Drop masses to balance the scales and calculate the weight
To balance the scales, move the masses on the left or the right side. Take care of the weight and the unit of the masses, remember that a kilogram (kg) is 1000 grams (g). They can be arranged in any order.
Ohjaa venettä tarkasti ja voita kilpailu.
In the text entry, enter one command per line, to control your boat.
Commands supported are displayed between the two entry areas. The 'left' and 'right' commands must be followed by an angle in degrees. The angle value is also called a 'parameter' to the left or right command. By default 45 degrees is used. The 'forward' command accepts a distance parameter. By default 1 is used.
For example:
- left 90: Make a perpendicular left turn
- forward 10: Go forward for 10 units (as displayed on the ruler).
The goal is to reach the right of the screen (the red line). When done, you can try to improve your program and start a new race with the same weather conditions by using the retry button. You can click and drag your mouse anywhere on the map to get a measurement in distance and angle. Going to the next level will give you more complex weather conditions.
Siirrä kukin kohta siten, että syntyy numerosarja pienimmästä suurimpaan
Napsauta mitä tahansa esinettä jonka vieressä on vapaa palanen. Tyhjä palanen vaihdetaan sen tilalle.
Double click the mouse to erase the area and discover the background
Double click the mouse on rectangles until all the blocks disappear.
Find the differences between two pictures
Observe the two pictures carefully. There are some slight differences. When you find a difference you must click on it.
Lue pystysuora sanalista ja kerro onko etsittävä sana siinä
Näytön yläosassa näytetään sana. Lista sanoja näkyy ja häipyy näytön vasemmassa osassa. Kerro, näkyikö annettu sana listassa vai ei.
Ohjaa helikopteria ja kerää pilvet oikeassa järjestyksessä
Nappaa numeroita oikeassa järjestyksessä käyttäen nuolinäppäimiä ylös, alas vasemalle ja oikealle helikopterin siirtämiseen.
Napsauta oikeaa väriä
Napsauta oikean väristä esinettä.
Lue lista sanoja ja kerro onko etsittävä sana listassa
Näytön yläosassa näytetään sana. Lista sanoja näkyy ja häipyy näytön vasemmassa osassa. Kerro, näkyikö annettu sana listassa vai ei.
Täydennä merkkien lista
Löydä seuraava kuvio listasta merkkejä.
Ohjaa numeronmutustaja kaikkiin näytön ylälaidassa olevan numeron kertoimiin.
Tietyn luvun kertoimia ovat kaikki luvut, jotka ovat yhtä suuria kuin alkuperäinen luku kerrottuna toisella luvulla. Esimerkiksi luvut 24, 36, 48 ja 60 ovat kaikki luvun 12 kertoimia, mutta 25 ei ole luvun 12 kerroin koska ei ole kokonaislukua, jonka kertomalla luvulla 12 saataisiin luku 25. Jos joku luku on toisen luvun tekijä, on toinen luku ensimmäisen luvun kerroin. Käytä nuolinäppäimiä laudalla liikkumiseen ja vältä osumasta Trogglesiin. Paina välilyöntiä syödäksesi numeron.
Double click the mouse on the ball to score a goal.
Double click the mouse on the ball to kick it. You can double click the left right or middle mouse button. If you lose, Tux catches the ball. You must click on it to bring it back to its former position
Muistipeli junien parissa
Juna (veturi ja vaunuja) näytetään hetken aikaa näytön ylosassa. Kokoa se uudestaan näytön yläosaan valitsemalla oikeat vaunut ja veturi. Voit perua valinnan napsauttamalla sitä uudestaan. Tarkista vastauksesi napsauttamalla alaosassa olevaa käden kuvaa.
A simple word processor to enter and save any text
In this wordprocessor you can type the text you want, save and get it back later. You can add some style to your text by using the buttons on the left. The first 4 buttons let you select the style of the line on which your insert cursor is. The 2 others buttons with multiple choices let you select from a predefined document and color theme.
Kopioi piirros oikealla olevasta laatikosta vasempaan laatikkoon.
Valitse ensin sopiva työkalu työkalupalkista. Raahaa sitten hiirtä ja luo uusia kohteita. Kun olet valmis voit painaa "OK"-painiketta. Virheet merkitään pienellä punaisella rastilla. Kappaleiden järjestyksellä ei ole väliä, mutta pidä huolta ettet piilota sellaisia kohteita, joita et halua, toisten kohteiden alle.
Kopioi oikealla olevan laatikon sisällön peilikuva vasempaan laatikkoon.
Valitse ensin sopiva työkalu työkalupalkista. Raahaa sitten hiirtä ja luo uusia kohteita. Kun olet valmis, voit painaa "OK"-painiketta. Virheet merkitään pienellä punaisella rastilla. Kappaleiden järjestyksellä ei ole väliä, mutta pidä huolta ettet piilota sellaisia kohteita, joita et halua toisten kohteiden alle.
Tux on nälkäinen. Auta häntä löytämään silakoita laskemalla oikea jäälautta
Kerro noppaa napsauttamalla kuinka monta jäälauttaa Tuxin ja kalan välissä on. Napsauta noppaa oikealla napilla, jos haluat laskea takaperin. Kun olet valmis, napsauta "OK"-painiketta tai paina Enteriä.
Siirrä painoja tasapainottaaksesi vaa’an
To balance the scales, move the masses on the left or the right side. The masses can be arranged in any order.
Kunkin kuvion täytyy olla erilaisia kullakin rivillä ja sarakkeella sekä alueella, jos alueet ovat käytössä.
Ensimmäisellä tasolla raahataan vasemmalta värillisiä kuvioita oikeaan paikkaan. Vaikeammilla tasoilla tulee kohdistaa hiiri haluttuun kohtaan ja syöttää kenttään kirjain tai numero. Peli ei salli, että kenttään syötetään virheellinen arvo.
Osu maaliin ja laske saamasi pisteet
Tarkista ensin tuulen voimakkuus ja suunta, ja napsauta sitten maalia heittääksesi tikan. Kun olet heittänyt kaikki tikat, sinua pyydetään laskemaan tuloksesi. Kirjoita tuloksesi ikkunaan ja napsauta OK-painiketta tai paina Enteriä.
Drag and Drop each item above its name
Vie vasemmalla olevat kuvat niitä vastaavien nimien päälle oikealle.Napsauta OK-painiketta tarkistaaksesi vastauksesi.
The aim is to switch off all the lights
The effect of pressing a button is to toggle the state of that button, and of its immediate vertical and horizontal neighbours. The sun and the color of the sky depend on the number of clicks needed to solve the puzzle. If you click on Tux, the solution is shown.
Käännä kortteja ja löydä korttien parit
Joukko tyhjiä kortteja näytetään. Kutakin kuvakorttia on kaksi kappaletta piilotettuna väärin päin. Napsauta korttia ja näet sen kuvan. Et voi kuitenkaan pitää auki useampaa kuin kahta korttia samaan aikaan: sinun täytyy muistaa korttien sijainnit, jotta voit saada ne yhdistettyä. Poista korttipari paljastamalla molemmat samanlaiset kortit.
Rakenna mosaiikki uudestaan
Anna hyvät ohjeet laivallesi, jotta voitatte kilpailun.
In the text entry, enter one command per line, to control your boat. Commands supported are displayed between the two entry areas. The 'left' and 'right' commands must be followed by an angle in degrees. The angle value is also called a 'parameter' to the left or right command. By default 45 degrees is used. The 'forward' command accepts a distance parameter. By default 1 is used.
For example:
- left 90: Make a perpendicular left turn
- forward 10: Go forward for 10 units (as displayed on the ruler).
The goal is to reach the right of the screen (the red line). When done, you can try to improve your program and start a new race with the same weather conditions by using the retry button. You can click and drag your mouse anywhere on the map to get a measurement in distance and angle. Going to the next level will give you more complex weather conditions.
Tux on piiloittanut useita esineitä. Löydä ne oikeassa järjestyksessä
Napsauta kohteita kunnes löydät mielestäsi oikean vastauksen. Napsauta sitten "OK"-painiketta ohjauspaneelista. Alemmilla tasoilla Tux kertoo, jos löysit piilopaikan, merkitsemällä kappaleen mustalla laatikolla. Voit käyttää oikeata hiiren nappia vaihtaaksesi värit keskenään.
Poista punainen auto parkkipaikalta oikealla olevan portin kautta
Kukin auto voi liikkua joko pysty- tai vaakasuuntaan. Sinun täytyy tehdä tilaa siten, että saat siirrettyä punaisen auton oikealla olevasta portista.
Tux tuli takaisin pitkältä kalastusretkeltä veneellään. Korjaa vesijärjestelmä, jotta Tux pääsee suihkuun.
Napsauta eri elementtejä oikeassa järjestyksessä: aurinkoa, pilviä, pumppauslaitosta ja vedenpuhdistuslaitosta. Tällä tavoin aktivoit koko vedenjakelusysteemin. Kun olet valmis ja Tux on suihkussa, paina suihkun painiketta hänen puolestansa.
Vastaa laskutehtäviin
Näet kahden numeron vähennyslaskuongelman. Anna lukujen erotus oikealla olevan yhtäsuuruusmerkin oikealle puolelle. Käytä vasenta ja oikeaa nuolta arvon muuttamiseen ja paina Enter, kun haluat tarkistaa vastauksesi.

Raahaa ja tiputa palaset omille paikoilleen
Kokoa palapeli raahaamalla vasemmalla olevat palat oikeille paikoilleen palapelissä.
Opettele lukemaan kelloa
Siirrä hiirellä viisareita niin, että ne vastaavat annettua kellonaikaa numeroina (tunteja:minuutteja tai tunteja:minuutteja:sekunteja). Viisarin suuntaa muutetaan napsauttamalla ja raahaamalla niitä hiirellä.
Pyyhi alue napsauttamalla hiirtä ja paljasta taustakuva
Napsuta suorakaiteita hiirellä, kunnes paloja ei ole enää jäljellä.
Tux haluaa kastella kukat, mutta letku on tukossa.
Liikuta letkussa oleva punainen tukos ulos letkusta, jotta Tux voi kastella kukat. Ole varovainen, sillâ jos hiiri ei ole enäâ letkun päällä, tukos siirtyy takaisinpäin.
Löydä vadelma napsauttamalla sinisiä kenttiä
Etsi vadelma sinisten kenttien alta. Kentät muuttuvat sitä punaisemmiksi mitä lähempänä olet.
Napsauta Tux-viulistia ja kuuntele löytääksesi vastaavat äänet
Ryhmä Tux-viulisteja näytetään. Jokaiseen Tuxiin liittyy ääni, ja jokaisella on täsmälleen samanlainen kaksonen, jolla on sama ääni. Napsauta Tuxia ja näet sen piilottaman äänen. Yritä yhdistää kaksoset. Voit aktivoida vain kaksi Tuxia samaan aikaan, joten joudut muistamaan missä tietty ääni on kun kuuntelet sen paria. Kun käännät parin näkyviin ne molemmat katoavat.
Pelaa äänimuistipelia Tuxia vastaan

Kilpaile Tuxin kanssa kumpi muitsaa paremmin.
Näet joukon kortteja, jotka näyttävät kaikki samalta. Kunkin kortin toisella puolella on kuva, ja jokaista kuvaa on kaksi kappaletta korttijoukossa. Voit kääntää ainostaan kaksi korttia kerrallaan, joten sinun täytyy muistaa missä mikäkin kuva on, jotta voit löytää samanlaiset kuvat yhdellä kertaa. Molemmat kortit häviävät pelistä, kun käännät esiin kaksi samanlaista kuvaa.Pelaat peliä Tuxia vastaan, ja voittaaksesi pelin sinun täytyy löytää enemmän korttipareja kuin Tux.
Kirjoita putoavat sanat ennen kuin ne osuvat maahan
Kirjoita koko putoava sana ennen kuin se osuu maahan
Napsauta oikeaa väriä
Napsauta oikean väristä ruutua